Více o knize
Sisältää teokset: Ella ja kiristäjä, Ella teatterissa, Ella luokkaretkellä. Minä olen Ella. Minulla on mukava luokka ja mukava opettaja. Tai oli, sillä viime aikoina opettaja on ollut vähän kiristynyt. Se johtuu luultavasti siitä, että hän oli ensin häämatkalla, sitten teatterissa ja lopuksi vielä luokkaretkellä. Matkailu ei selvästikään sovi opettajalle. Meistä kaikista se on tosi kummallista, sillä minulla, Patella, Tuukalla, Sampalla, Hannalla ja Tiinalla oli tosi mukavaa. Ella-kirjat syntyivät Tammen Kirjava kukko –sarjaan 1995. Jo ensimmäisen, Ella ja kiristäjä -kirjan, myötä kävi selväksi, että Ellojen huumori ja vauhti purivat paljon ajateltua laajempaan lukijakuntaan. Elloja luettiin ala-asteella, niistä tehtiin kirjaesitelmiä yläasteella ja opettajat hihittivät niille salaa karttavarastossa. Nykyisin Ella kavereineen seikkaileekin jo aapisessa, Kirjava kukko –sarjassa sekä itsenäisinä lastenromaaneina. Ella ja kaverit paketoi kolme ensimmäistä Ella –kirjaa tuhdiksi lukuelämykseksi, joka on mukava tapa aloittaa Elloihin tutustuminen ja mainio lahjakirja kaikenikäisille huumorin ystäville.
Nákup knihy
Ella ja kaverit 1-3, Markus Majaluoma, Timo Parvela
- Jazyk
- Rok vydání
- 2008
- Vazba
- (pevná),
- Stav knihy
- Velmi dobrá
- Cena
- 149 Kč
Nikdo zatím neohodnotil.
- Titul
- Ella ja kaverit 1-3
- Jazyk
- finsky
- Autoři
- Markus Majaluoma, Timo Parvela
- Vydavatel
- Tammi
- Rok vydání
- 2008
- Vazba
- pevná
- Počet stran
- 168
- ISBN10
- 951313296X
- ISBN13
- 9789513132965
- Série
- Kategorie
- Štítky
- Humor, Německá literatura, Finská literatura
- Anotace
- Sisältää teokset: Ella ja kiristäjä, Ella teatterissa, Ella luokkaretkellä. Minä olen Ella. Minulla on mukava luokka ja mukava opettaja. Tai oli, sillä viime aikoina opettaja on ollut vähän kiristynyt. Se johtuu luultavasti siitä, että hän oli ensin häämatkalla, sitten teatterissa ja lopuksi vielä luokkaretkellä. Matkailu ei selvästikään sovi opettajalle. Meistä kaikista se on tosi kummallista, sillä minulla, Patella, Tuukalla, Sampalla, Hannalla ja Tiinalla oli tosi mukavaa. Ella-kirjat syntyivät Tammen Kirjava kukko –sarjaan 1995. Jo ensimmäisen, Ella ja kiristäjä -kirjan, myötä kävi selväksi, että Ellojen huumori ja vauhti purivat paljon ajateltua laajempaan lukijakuntaan. Elloja luettiin ala-asteella, niistä tehtiin kirjaesitelmiä yläasteella ja opettajat hihittivät niille salaa karttavarastossa. Nykyisin Ella kavereineen seikkaileekin jo aapisessa, Kirjava kukko –sarjassa sekä itsenäisinä lastenromaaneina. Ella ja kaverit paketoi kolme ensimmäistä Ella –kirjaa tuhdiksi lukuelämykseksi, joka on mukava tapa aloittaa Elloihin tutustuminen ja mainio lahjakirja kaikenikäisille huumorin ystäville.



